Kiinteistöhuolto

"Uusia asiakkuuksia yli kymmenen viimeisten kuukausien aikana!"
- Miten voisimme sinua palvella?

Olemme omalla osaamisellamme pitäneet huolta Salon Seudun kiinteistöistä jo pian viisitoista vuotta. Käytettävissämme on niin kattava kalustomme kuin henkilökuntamme monipuolisella osaamisella. Työskentelemme sisätöiden lisäksi ulkoalueiden hoidon parissa ympäri vuoden. 

Kailepin asiakkaana saat useimmat korjaukset saman tien sinulle osoitetun henkilön hoitamana sen sijaan, että tilaisimme työn tekijät muualta. Panostamme henkilökuntamme koulutukseen ja osaamiseen ja pyrimme hoitamaan ongelmat ja korjaukset saman tien, yhden pysähdyksen taktiikalla. 

Kiinteistöhuollon palveluihimme kuuluvat muun muassa:
  • Kiinteistöhuollon yleiset tehtävät (mm. valvonta, toiminnan seuranta)
  • Kaukolämpölaitteet ja lämmitysjärjestelmä
  • Vesijärjestelmä ja viemärit
  • Kiinteistöjen ulkoalueiden hoito
  • Siivouspalvelut
Laajan osaamisemme ansiosta apuamme hyödynnetään myös muun muassa peltiseinien ja kattojen uusimisessa. Käytössämme on myös drone-lennokki, jota hyödynnämme esimerkiksi rännien kunnon tarkkailussa. 

Tiimimme Kiinteistöhuollossa

Palvelupäällikkö

Hermanni Larke